Sattuipa sitten tammikuussa tilanne että polvi vääntyi töissä, kipeytyi ja turposi. Tämän jälkeen sitten polvi on ollut instabiili ja arkahko. Ortopdeillä kun kävin, sain tietää että polvi on taas löysä, eli vamma uusiutui. Eikun leikkaukseen. 

Jotenkin sekalaisin tunnelmin odotin pääsyä leikkaukseen. Kovaa kuntoutumista kun se tietää. Kivuliasta myös, ja sitä muistaen että polven kuntoon saattaminen voi kestää jopa yli vuoden pahimmillaan.

No, tietenkin sitä haluaa tehdä töitä täyspainoisesti, mikä ei nyt rikkinäisellä polvella oikein onnistu joten jos en vaihda alaa ja rupee pitsinnyplääjäksi niin polvelle on tehtävä  leikkaus. 

Nonnii. Tämä tarina alkaa periaatteessa joskus 2000 luvun alussa kun meikä koiran kanssa rymisteli metsässä vauhdilla. Hyppäsin metsässä pientä rinnettä alas ja laskeuduin pehmeälle mättäälle. Polveni sanoi naks ja sitten olin rähmälläni ja polvessa aivan suunnaton kipu. Klenkkasin kotiin tuskissani. Kylmä, koho, kompressio. Särkylääkkeitä naamariin eikä muistaakseni paljon nukuttanut. 

Silloin lekurissa. Tosin en ortopedilla, ja yleislääkärit eivät tienneet mikä oli vikana. Punktoivat verta pois ja lepoa, kyynärsauvat ja sitä rataa. 

Polvesta kipu ajan myötä poistui ja välillä en muistanutkaa että polvi oli saanut tällin. Kuitenkin aina silloin tällöin polvi muljahti ja petti alta. Treenasin kamppailulajeja ja huomasin muutaman vuoden kuluttua että polvi oli sen verran instabiili että se vaikeutti harrastuksia sekä työntekoa. 

Pääsin vihdoin ortopedille joka hetken tutki jalkaani ja totesi.

- Eturistiside on poikki. Leikataanko?

Lopputuloksena polveni leikattiin Jorvissa. Kuntoutus oli kivuliasta ja jokseenkin raskastakin. Polvi ei vuoteen tuntunut normaalilta, mutta se ei muljahtanut eikä pettänyt ja vuosien saatossa polvi alkoi tuntumaan suht normaalilta. Ainoa asia mikä muistutti minua leikkauksesta oli arpi, sekä se että konttaaminen polvella sattui. Muuten polvi on toiminut kun junan vessa.